Tänään.. tai siis eilen en mennyt kouluun.. äitini soitti aamulla että nousisin ylös yritin puin päälleni ja yritin mennä ovesta.. mutten uskaltanut minua ahdisti niin paljon että rupesin itkemään, minä en vain kestänyt sitä ajatusta että taas minua katsoisi kymmenkunta puolituttua luokkalaista ja opettajat... en vain pystynyt ahdistukseni taso on noussut paljon.. minua jopa pelottaa käydä kaupassa..Tuntuu että hartioillani olisi tuhansien kilojen painoinen paino joka painaisi minua maahan. Kaikki sanovat että eihän kukaan voi ymärtää sinua jos et kerro ongelmistasi kellekkään, ei niin.Yritän kertoa,mutta loppujen lopuksi sanat jotka sanovat ovat **ei mitään sittekkään* tai yritän selittää sen hyvin vaikeasti.. En todellakaan tiedä keihin voin luottaa ja keihin en, sen takia pidän kaiken myös itselläni en kerro ongelmistani muille enään. tuntuu siltä kuin vain vetäytyisin kaikesta taas. Harva ihminen saa minut nykyään edes hymyilemään,se on vaikeaa saada minut aidosti hymyilemään tai nauramaan.. muuten tunnenkin vain ahdistuneisuutta jos täytyy vääntää naama hymyyn väkisin. olen vähään ylpeä itsestäni olen laihtunut ja olen niin onnellinen siitä.mut heippa meen kokeilee tuota unentuloa.
En mä tiiä mitä sanoa, en ainakaan mitään muutakun että älä pakota itteäs mihinkään mitä et jaksa. Se ei ainakaan auta mitään.
VastaaPoista*halituksia*