Sydän pumppaa verta kovempaa kuin aikaisemmin,Itku kurkussa katson tuhoutunutta vartaloani...Miksi minä tein sen taas.. miksi viilsin jalkojani/käsiäni? Minä todellakin luulin päässeeni siitä pidemmäksi aikaa.. Kaikki muuttuu muutamien pahojen sanojen jälkeen ne tuhoavat sinut taas sisältä.. Äitini uhkasi muutama viikko takaperin viedä minut takaisin osastolle, en halunnut en missään nimessä halunnut takaisin sinne, siellä ei ole hyvä olla.. Minä haluan pärjätä omillani en halua keneltäkään apua en halua aiheuttaa minulle tärkeille ihmisille huolta minun takiani.. Olen yrittänyt hukuttaa alkoholiin minun tunteitani, mutta sekään ei ole onnistunut, nämä tunteet eivät katoa päästäni.. Haluaisin kertoa jollekkin minun tunteistani, mutat en uskalla koska pääni sisällä jokin pieni ääni kieltää sen minulta.. ehkä parempi niin... Minua on taas ruvennut ahdistamaan olla kavereideni kanssa..Minun terapian olisi pitänyt alkaa, mutta eihän tuolta ole tullutkaan sitä kutsua..Kritisoin kaikkea itsessäni en pidä itsessäni mistään, haluaisin leikata kaiken vain pois, kaikki se ylimääräinen pois vain.... Se tuhoaa minua,minulla on pakkomielle tarkkailla painoani joka päivä ja sitten kauhistelen jos olen lihonut 100g mutta en voi itselleni mitään. Minun vanha pakokeinoni maailmaa kohtaan on palannut mutta pahempana, silvon jälleen itseäni kohtuuttomiä määriä,en vain pysty hallitsemaan itseäni kun ahdistun ja itken,en vain enään yksinkertaisesti jaksa olla tässä maailmassa.. Oksentelu on alkanut taas minua kuvottaa syödä, minua ahdistaa syödä perheeni kanssa, minua kuvottaa se ruuan määrä mitä näen siinä pöydässä, en voi syödäkkään heidän kanssaan.... Tuota me opeteltiin osastolla syömistä yhdessä.. en vain voi..
ps.I feel you, you make me feel that i'm alive,you're my escape in this hell.my razor.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti